Finkel David, WSOY, 2010
Pataljoona 2 - 16, 2010. 2. painos.David Finkel on Pulitzer-palkittu Washington Post -lehden toimittaja, joka seurasi tätä Bagdadiin lähetettyä 800 miehen vahvuista pataljoonaa yhteensä kahdeksan kuukauden ajan. Kirja on eleetön, suorastaan minimalistinen raportti pataljoonan toimista ja sotilaiden elämästä keskellä vihamielistä kaupungin itäistä reunaa.nnPostin pienlähetyksenä VAIN 4,30€ v.2016Väinö Linnan Tuntematon sotilas on yhä edelleen, kuutisenkymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen, Suomen lainatuimpia kirjoja. Siihen viitataan hämmästyttävän monissa yhteyksissä, ja sen piirtämät jermujen peruspiirteet jokainen tunnistaa helposti.Tuntematon sotilas ei saavuttanut ilmestyessään jakamatonta suosiota. Osa loukkaantui verisesti liian realistisesta kuvauksesta, joka ei tyytynyt vain ihailemaan ja rakentamaan kiiltokuvamaisia sankaritarinoita. Linna kuvasi myös sitä, kuinka järkyttävä tragedia sota on siihen joutuneille sotilaille.Tuntematon sotilas tulee mieleen lukiessa David Finkelin kirjaa Pataljoona 2-16. (WSOY) Sen alkuperäinen nimi on The good soldiers, Hyvät sotilaat, joka olisi kyllä kelvannut hyvin suomalaiseksikin nimeksi. Valittu Pataljoona 2-16 aukeaa suomalaislukijalle huonosti, sillä se on Yhdysvaltain armeijan tapa ilmoittaa joukkoyksikkö.David Finkel on Pulitzer-palkittu Washington Post -lehden toimittaja, joka seurasi tätä Bagdadiin lähetettyä 800 miehen vahvuista pataljoonaa yhteensä kahdeksan kuukauden ajan. Kirja on eleetön, suorastaan minimalistinen raportti pataljoonan toimista ja sotilaiden elämästä keskellä vihamielistä kaupungin itäistä reunaa.Sodanjohdon mielestä oli tärkeää sijoittaa joukkoja eteen työnnettyihin tukikohtiin partioimaan, jotta vihollinen saataisiin kuriin.Pataljoonan sota-arki koostuu pääosin partioinnista neljän tai viiden Humveen kolonnissa. Suurimman uhan muodostavat tienvarsipommit, joiden tunnistaminen on vaikeaa, ja niiden rakentaminen ja piilottaminen puolestaan helppoa. Juuri tienvarsipommit olivat keskeinen uhka ja pelon aihe, sillä keveiden aseiden ammukset Humveen panssarit torjuivat, mutta tienvarsipommeja vastaan ne eivät antaneet suojaa. Finkelin kuvaukset tienvarsipommien tuhoista ovat karua luettavaa. Ne perustuvat tilanneraportteihin.Eleettömyys ja kerronnan pidättyvä tyyli tuovat sodan todellisuuden hyvin lähelle. Yksittäisen sotilaan kokemukset, turhautuminen, pelko, poliittisen todellisuuden ja omien kokemusten välinen ristiriita piirtyvät uskottavasti.Pataljoona menettää 15 kuukauden komennuksen aikana 14 sotilasta kuolleina ja aika paljon suuremman joukon haavoittuneina. Kuolema ja haavoittuminen järkyttävät. Osa ei kestä pelon aiheuttamaa painetta.Kuvaus haavoittuneiden toipumisesta Brooken sotilassairaalassa on järkyttävä ja tuo mukaan myös omaisten ahdistuksen.Sotaan liitetään niistä kerrottaessa usein sankaruus. Tässä kirjassa se loistaa poissaolollaan, vaikka kavereita pelastetaankin oma henki uhaten tukalista paikoista ja kaatuneet haetaan urheasti pois. Se ei ole sankaruutta, vaan kaveria ei jätetä -henkeä, joka sitoo sotilaat toisiinsa.Finkel rinnastaa George W. Bushin Irakin sodan retoriikan ja taistelukentän todellisuuden vastaansanomattomalla tavalla. Sotilaista se kuulostaa vieraalta ja oudolta, naurettavaltakin.Finkelin kirjaa lukiessa aika ajoin unohtuu, että se on reportaasi todellisista taisteluista, oikeista ihmisistä, joiden nimet, kasvot, elämä ja kuolemat ovat totta.Sodan retoriikka kuulostaa oudolta ja vieraalta.http://www.ess.fi/Mielipide/esalaiset/2010/10/30/iranin-tuntemattomat-sotilaatHeikki Hakala