Lailan laulu, 2002. " Laila Kinnunen oli 50-luvun lopulla nousseen naislaulajien aallon ehkä lahjakkain ja arvostetuin esiintyjä, ja myös riskejä

Lailan laulu, 2002. " Laila Kinnunen oli 50-luvun lopulla nousseen naislaulajien aallon ehkä lahjakkain ja arvostetuin esiintyjä, ja myös riskejä pelkäämätön arvaamaton poikkeus, joka piirsi lyhyen, intensiivisen ammattilaisuran ja vaikutelman jonkinlaisesta syvällä asuvasta kaksinaisuudesta: hän oli todellisesti asiaansa satsaava taiteilija (jota muusikot pitivät yhtenä omistaan, muusikkona) sekä toisaalta häilyvä, haavoittuvainen persoona."nnPostin uudet hinnat 9.2.2015 alkaen:Postikulut: ykkösposti 6,60€ / kakkosposti 6,00€ v. 2015.Laila oli suurten ikäluokkien suurin laulaja Laila Kinnunen säteili kirkkaimmin 1950-60-luvulla. Noin kymmenessä vuodessa hän teki muistettavimmat laulunsa ja keikkansa, hänen viaton olemuksensa valloitti kansan mielet. Hyvin nuorena ja hyvin nopeasti hän saavutti hyvin paljon.Tuohon taiteilijan kukoistavimpaan aikaan Tuija Wuori-Tabermann ja Tommy Tabermann rajaavat kirjansa Lailan laulu. Lapsuudesta ja varhaisnuoruudesta vilahtaa eräitä keskeisiä tuokioita, elämän myöhemmistä vuosista ei mitään.Tekijät pitävät tarkoin näkökulmansa, Lailan laulu on kunnianosoitus ja ihailijakirje nuoruuden idolille. Yhdessä runossaan Tommy Tabermann tosin muistuttaa perhosista, "joiden siiven reuna on tumma merkiksi siitä että suruja on tulossa", mutta muuten mennään kepeässä päivänpaisteessa.Teksti on pantu kokoon moniaineksisesti. Kantavimmin kuuluu Laila Kinnuselle erittäin läheisen Ritva-sisaren ääni, mutta paljon on muitakin: Erkki-veli, täti, lapsuudenystävä, kollegoita, kaikkiaan 21 kertojaa.Yllättävimpiä ovat jaksot, joissa "Laila" ikään kuin itse puhuu työstään ja rakkauksistaan. Ja mikseipä mielikuvitusta sopisi hyödyntää, kun on kyse teoksesta, jossa perusfaktat ovat läsnä mutta eivät kahlitse koko kompositiota.Lailan laulu ei pyri elämäkerraksi.Osin sepite onnistuu ja osin ei. Katkelmat kouluesityksistä ja koelaulusta Lasse Pihlajamaan luona ovat eloisia ja nasevia, mutta kirjoittajien ote lipeää vaikkapa Lailan mietteissä uuden poikaystävän kotona.Ritva Kinnunen kuvaa hauskasti ja yleispätevästi italialaisvävyn käyntiä suomalaiskodissa 40 vuotta sitten. Tällaista se varmaan on ollutkin: "- Se aikoo tehdä spagettia, minä vastasin. -Spagetti Bolognesea. - Mitä se sellainen ruoka on? äiti kysyi Monet haastateltavat ylistävät Laila Kinnusta poikkeuslahjakkuutena, hänen ääntään ja omaksumiskykyään, samoin kuin hänen ulkonäkönsä ja luonteensa viehättävyyttä. Jopa niinkin monet ja niin yhtäpitävästi, että välillä teksti juuttuu aivan turhiin tautologioihin. Eikä siirapiltakaan täysin vältytä.Kaikkein kiintoisimpia ovat havainnot Lailan "muusikkomaisuudesta". "Hän sai laulullaan aikaan saman efektin kuin soittaja instrumentillaan", luonnehti Jaakko Salo. Ja Esa Pethman rekisteröi samankaltaisen piirteen: "Jos Lailaa voisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi ehkä bändi." Siinä on lyhyesti lausuttu hyvinkin olennaista hänestä laula- jana. Lailalle rakkaimpina säilyivät jazz ja nuoruuden ihanne Ella Fitzgerald, paljon läheisempinä kuin mitkään vesivehmaanjenkat.http://www.hs.fi/kulttuuri/a1353061873565